Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kulttuuriympäristö


Kulttuuriympäristön kurssilla tutustuimme erilaisiin kulttuuriympäristöihin ryhmissä. Teimme koonnin omasta aiheesta ja esittelimme sen luokalle.

Me tutustuimme Kaupunkiympäristöön.









torstai 18. huhtikuuta 2019

Messuosasto


Tilan stailaamisen kurssilla suunnittelimme messuosastoa. Yrityksenä käytettiin samaa yritystä kuin valokuvauskurssilla, jolloin olisi ollut mahdollista käyttää vaikka ottamiaan kuvia.
Työ tehtiin sketchUp 3D ohjelmalla







keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Valokuvaus

Valokuvaus kurssille hankittiin asiakas, jolle oli tarkoitus kuvata tuotekuvia hänellä myynnissä olevista tuotteista. Kuvattavat tuotteet piti saada lainaan koululle. Koululla suunnittelimme kuville tautat ja hankimme kuviin lisäksi tarvittavaa rekvisiittää.
Kuvien oton jälkeen kuvauslainat palautettiin asiakkaalle ja hän sai myös kuvia joita olimme ottaneet.  Käsittelimme kuvia Adoben lightroom ohjelmalla.
Kurssi tehtiin 3 hengen ryhmissä ja meillä asiakkaana oli Salolainen yritys Leino Design.

Tälläisiä kuvia saimme aikaan